Se, että työnnän erästä säkillistä murikoita ylös kahdeksankerroksisen talon seinää, vaatii valtavasti voimaa ja väsynkin usein. Tuntuu, asia ei etene. Ihmiset työntäytyvät ikkunoista katsomaan aherrusta ja jotkut huitovat minua siirtymään sinnepäin niin kuin en tietäisi mihin on suunta. En ole opiskellut alaa koskaan mutta osaan silti mittailla pinnalta sen kaltevuuden ja rakentamiseen käytetyt materiaalit tyydyttävästi. Etenen 10 miinus 6 senttiä päivässä, luisumaa tapahtuu. Joskus murikat hämäävästi muuttuvat näkymättömiksi, hetkeksi, ja saatan luulla, ettei minulla lainkaan ole tätä urakkaa. Kiviä sataa päähän. Urakka on. Jatkan pinteästi puurtamista, saavutan talon katon viimeistään 83-vuotispäivänäni.
_____________
Olen niin malttamaton nykyään, haukkaan kaikkea, juoksen maailmaan, kun sataa, sanon ‘oi miten raikas ilma’
Varjopuolista en löydä varjopuolia, mitä nyt normaalin elämän ongelmia, niin, tahdon normaalin elämän ongelmia! niin kuin oikeat ihmiset, olen oikea oikea ihminen!
Ratkaisen, pilkon, pinoan, näillä taidoillani jotka karttuivat monta vuotta
En pelkää mitään, hyppään hyiseen järveen, tuntemattoman kanssa tahdon nauraa
Joskus hymyni melkein repeää kun ei mahdu naamaan
En palaa huonoon koskaan, on tulevaisuus liian makeaa, ja nyt
On taas maailman paras päivä
_____________
Kerrot minulle, että olen hyvä
Kerrot minulle, että osaan
Luotat siihen, että pidän huolta
Vaikka joskus en ihan muista…
Näet minut! Et ilmassa roikkuvia nimiä,
määritelmiä joita minulle on annettu
Kun ihminen ei mahdu sanaan eikä toiseen, siitä muistutat minua.
Avaat sylisi, kutsut lämpimään, siitä kiitän sinua.
