Perinteisen aiheisia, nämä

tämä on tähän asti, ollut minusta kiinni, ailahtelen pitkin seiniä, päähäni ei mahdu kuin muiden elämiä, omaani pakoilen ansiokkaasti, yritän työntää ihmisiä käden ulottuvilta ulottumattomiin, niin kuin tekevät idiootit, joiden pitäisi kokeilla, millaista on olla oikea ihminen, kerätä pelkonsa roskikseen, näkymättömyysviitan. niin ettei tarvitsisi keksiä vain viikonlopun viimeisenä päivänä, tai harvoin sattuvalla lomalla, että kas, joku lähimpäni rakastaa minua, ja hyväksyä asiaintila, ei pyristellä vastaan, kokea elämä täyteläisenä, tyytyväisenä, saman arvoisena kuin muutkin.

________________

sillä en tahtoisi olla saari, enkä usko, että olen. onhan minulla silmiä ja korvia ja ulokkeita konventionaalisen ihmisen yleinen määrä ja olen myös kuullut, että enimmäkseen saaret koostuvat kivistä ja raskaista materiaaleista enkä minä tahtoisi olla raskas, tahtoisin sydämeni olevan pajulintu ja kaikkien ovien olevan auki, mutta saarissa ei ole ovia, korkeintaan majoja, joissa on ovi, ihmisen rakentama toiselle avaama, lämpimään toivottava, yössä saari ei virko mitään. en tahtoisi olla saari, pikemminkin mennä ovesta sisään, tai avata toiselle, tervetuloa kotiin sanoa.

________________

tuntuu että, kanssasi kaikki menee niin kuin on tarkoitettu, mikä on hassua, sillä en juurikaan usko korkeampiin voimiin meitä siirtelemässä, silti minusta tuntuu, että juuri nyt, täytyi kuun kääntyä pakottamaan minusta ulos nämä sanat; aikaisemmin, myöhemmin, ei olisi sopinut. tänään tunnen itseni vuosisadan alun naiseksi, joka puiston penkillä ikävöi rakastaan, soluni ovat varmasti eläneet hänen soluissaan, ja toistamme yhteistä elämänkiertoa, enkä pane pahakseni, ei mikään tunnu ikävältä, silloin kun on juuri rakastunut!

________________

en ole nähnyt sinua moneen päivään, joten otan kaikki sanani takaisin, imen suuhun kuin käärmeen sihisevä kieli palautuu piiloonsa. kaupunki pelottaa minua, tämä muste paperilla tuntuu saavuttaneen mittasuhteita, kasvaneen kahdeksanulotteiseksi kimpaleeksi jota yritän parhaani mukaan haudata asiakirjavuoriin. muuttua robotiksi, kieltää elävä, elämä. väkivaltaisia päiviä ottaa vastaan, antaa niiden tehdä mustelmia koko kehoni täyteen. koska tämä loppuu? koska saapuu rakkaus, pehmustamaan minut, luomaan kaiken ympäri auringon?

________________

tänään etsin rannan kivistä kauneinta, jotta ojentaisin sen rakkaimmalleni tuliaisena. mitä merkitystä on pilkullisella kivellä meressä? olisin voinut viettää päiväni ajattelemalla, kapinoita, joihin ryhdymme, pamfletteja joita kirjoittaisimme, ajatuksia ajateltavaksi huomiseksi, tässä tänään kamalassa maailmassa, jonka muuttamiseen tarvitaan kaiketi muuta kuin kaunis kivi hiekalla. mutta mikä on huominen, mikä hyvä huominen? se on kaiketi päiviä vapaana, hiukset merituulessa, raskaan työn jälkeen, mahdollisuuksia valita, kaikista tarjolla olevista valikoimista, se kaikista kaunein, harmaassa pikimustaa kuin hänen kauneimmat, maailman kauneimmat silmänsä, eikä kukaan voi tänään minulle sanoa, että niillä ole väliä. siis jatkan etsintöjä, jatkan vaikka koko yön.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggers like this: