juhlakauden jälkeen, jokseenkin apeana juoksee mieli

meillä on monet päät, otamme tärkeän hatun, ja pesäpallomailalla runnomme kopiokoneen kumoon, perjantaisin klo neljä. keuhkoistamme pääsee monenlaisia huokauksia, tyhjennymme. kun olemme lomalla, kaipaamme takaisin jonnekin jota ei ole. mikä on tämä tyytymättömyys, mahdottomuus nauttia mistään tämänhetkisestä, aina nyppiä likaa ja kirppuja taideteoksen pinnalta, tahrata ihan hyvä väri? onko luontaista meille, aina valittaa ja huolestua, että kaikki olisi tässä liian hyvin, kaikki menneisyydessä liian huonosti, että muutokset eivät veisi meitä kohti parempaa, ettemmekö aina kuitenkin tekisi juuri oikein, jos annamme itsemme.

____________________

en voi kertoa elämästä mitään lopullista; tähän kun laitoin tämän sanan, asettelin lautaselle odottamaan hotkimista, saman tien toivoin lautasen liitutaulua olevan, sanasen pyyhittävissä, murut pöydän alle lakaisen, muotoilen uuden syötäväksi parhaan mullan, jotta nopeasti häipyy horisontista, lautaselta, mikään sanani, aikomukseni, toteamus elämästä. kaikki liikkuu, sulaa, muuttuu, kastike jähmettyy kiveksi.

____________________

päässäni ollut tuke on poistunut, ihmisten hyvät sanat toimineet liuottimena aivojen mustille pesimille, niin meri huuhtelee öljytilkan, sulattaa, lipoo pikkuhiljaa kattilan pohjalle möykyksi palaneen sokerin, kunnes vain laimea tahra on jäljellä, sen siedän, se on hyvänä muistona mielessä, että jaksaisin taas oikeaoppisesti noudattaa, muistaa, että se mikä minut, ajopuun, myrskyltä pelastaa, ei ole saari, kolhona kohoava mieleni linnake, vaan kohti aaltoa, kuin taikuudesta, jostain minua kurottavat kädet, toisten.

____________________

perjantai-iltana ihmiset yllättävästi hakeutuvat paikkoihin, niin minäkin olen täällä, meidät istutettu, kuka mitenkin makaa, puutuoleihin, -maisemaan, jos ei olisi tätä tilaa, missä olisimme, röntgenseinien läpi kun ei näe. pienissä laatikoissamme yksinäisissä torneissa, haikailisimme, hengittelisimme seinästä kaipausta, teekupista ainutta lämpöä iltaamme, on täällä meidän hyvä olla, illuusiossa että olemme jotain? ei, olemmehan osa jotain, henkemme kevyinä katon rajassa, ajatuksemme sanattomina, näkymättöminä yhdistyvät, lempeästi poskea silittävät, kättä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggers like this: