Pikkutarinoita

Olen yrittänyt juoda kovasti kahvia, mutta tottakai siitä seuraa erinäisiä, kiusallisiakin tarpeita, joiden takia päivittäinen rutiinini viivästyy ja pääsen altaaseen vasta varttia yli seitsemän. Vanhat naiset ovat kovasti leveitä, ryskävät laitoja kuin hitaat naudat, jauhavat tyhjänpäiväisyyksiä, laiduntavat, enkä minä pääse vauhdikkaasti, tahtomallani tavalla eteenpäin. Rahaakin kuluu liikaa, kuulen pannussa porisevan palasiksi kymmenien eurojen edestä papuja, se harmittaa, varsinkin kuin hyöty näyttäytyy mitättömänä. Nukahdan nimittäin silti aina kun sukellan. Mikään määrä kofeiinia ei auta ja pelkään aktiivisesti sekä vatsahaavaa että rytmihäiriötä. En usko että kolmastoista kuppi aamulla lisäisi hyvinvointiani huomattavasti. Olen miettinyt luovuttamista, voivathan muutkin poimia talteen pohjalle pudonneen rannerenkaan. Ainahan niin tapahtuu lopulta. Aarre palautuu omistajalleen, minut nostetaan kuin väsyinen merenneito altaan laidalle, virkoan. En nykyään enää edes osaa pärskiä, näytellä yllättynyttä. Hengenpelastajavahti, henkilökunnan tuulipukuinen edustaja, on minuun jo tottunut, turtunut. Käynhän pyörtymässä veden alla, täällä tai tuolla, lähes joka viikko, vaikka uimahallia yritän häpeän välttämiseksi päivättäin vaihtaakin. Helsingissä niitä vain ei ole määrätöntä määrää, ja minä, minä niin rakastan, sekä uimista että kauhean kauhean kaunista, kimaltavaa rannerengastani.

___________________

Lonkeroarki. Lonkero-ongelma. Sanoja joita mies usein ajatteli. Kuinka paljon aikaa ja toimenpiteiden valmistelua ja niistä suoriutumista päivittäin kului lonkeroiden kunnossapitoon. Piti varmistaa, että ne pysyivät takin alla suojassa. Piti varmistaa, että niiden pinnalla ei ollut likaa, Sturenkadulta leijaillutta pölyä, epämiellyttävän väristä pieneläinulostetta, ulkoa mukaan tarttunutta, tupakan natsan hieromusta, tahi muita eritteitä, tahritteita, joiden kulkeutuminen lonkeron sileällä pinnalla asuntoon olisi tehnyt asumismukavuuteen huomattavia lommoja. Lonkeroita piti käsitellä varoen, siirtää hitaasti paikasta toiseen, jos halusi niitä siirtää paikasta toiseen. Ne menivät kovin helposti rikki ja sisältö vuosi parketille aiheuttamaan harmaanviolettia lammikointia. Rikki mennyt lonkero piti vaihtaa uuteen, ja se vasta lonkeroarkeen lisätyöläyttä aiheuttikin. Olemassaolevat lonkerot piti ensin tunkea takin alle, asetella taskujen hyllyille järjestykseen jotta kaikki mahtuisivat, eivät näkyisi muille, eivät olisi vaarassa rikkoontua kadun ja ihmisyyden paineista. Sitten ulos, uutta metsästämään, tiedustelua sopivassa liikkeessä josta lonkeroita sai ostaa, värin valikoiden, hintaa vertaillen, kassan kautta liukuovesta nopeasti ulos. Mutta kun nopeasti ei ikinä saattanut liikkua. Lonkeroiden siirtäminen piti tehdä hitaasti, ettei takin alta vain yksi livahtaisi, iskeytyisi rikki asfalttiin. Joinakin päivinä näin kävi, jos Alepan kulman otti liian tiukasti. Piti palata heti takaisin, mies jumitti kaupan ja kotinsa välillä joskus kolmekin tuntia. Lonkeroarkea pahimmillaan, pohtien. Illansuussa kotiin saavuttuaan, kun purki takin alta lonkerojaan, oli usein uupunut ja valmis petiin, mutta lonkeroarjen osanen, on kiillottaa lonkeroiden pinnat, puunata kenkälakalla, tai mitä nyt milloinkin hiusrasvaa löytyää, kiiltäviksi ja kauniiksi. Tähän meni peijakas ainakin tunti, lonkeroita oli monta, ja mies jo kovin väsyinen. Kahdentoista aikaan petiin kaaduttuaan jäi häneltä huomaamatta ikkunalasiin eräästä lonkerosta jäänyt ruma jälki, jossa valitettavasti kovin eksplisiittisesti esiin piirtyivät kahdeksan imukupin ääriviivat, ja pahoin pelkään, että tämän talon isännöitsijänä minun on nyt pakko soittaa meriakvaarioon. Hänestä kun ei vain taida olla yhteisömme asukkaaksi.

_________________

Tiedän Kalevankadulla asuvan PacManin, joka öisin hyvin tunnollisesti, aamuyöstä oikeastaan, käy siivoamassa Kampin, Punavuoren suuntaan, kaduilta saasteen, esteen, ihmisten kävellä. Nyt koulin lunta saappaaseen, niin koulivat kanssakulkijat, joiden kasvoilta luulen heidän elämään väsähtäneen, mutta luultavasti vain keliä puuskuttavat, puuskutan minäkin. Mietin, eikö PacMan niele lunta, onko lomalla, lataamossa, siskon seurana Toivakassa, jossa luulen siskon asuneen. Lunta sataa edelleen, hätäännyn tilanteesta. Polvistun maahan, takki repsottaa kinokseen, näyttäessäni jokseenkin sekasortoiselta, häiriintyneeltä, osaan itse keskittyä vain ajatukseen: ‘nyt on parasta olla tosi iso nälkä’.

________________

Sanotaan, olen erikoislaatuinen ihminen, perjantai-iltaisin kävelen, silloin kuin mahdollisuuden saan, helsingin kauppakeskuksia suuntaan tai toiseen, havainnoiden ihmisiä, ripustaen kaiuttimia niiden suihin, korvani kasvavat vuoren kokoisiksi, leviävät päästäni kuin räiskäleet, perhoset, taipuvat matoiksi ihmisten sanoille, kävellä matolla suorissa riveissä, minun haistella, aistella, tunnustella sanojen kaarista, kiemuroista, mitä nyt hänkin ravintolan kulmalla rautalankasangoissa, tarkoitti sanoessaan sille leveälahkeiselle, kiivaan tuntuisesti ‘ei nyt’. Olen yksin ja minulla on aikaa miettiä, pudotella sormiani fleminginkadun eri vaiheisiin, jossa Sirpa, jolla on liian seiskytlukunimi, mutta ysikytluvulla syntyneen vartalo ja sielu, katui tekojaan ja sanojaan, öisin, iltaisin ja aamulla paisteessa, tähän tippuivat hänen viimeiset puheensa tuolle ja tuolle pojalle, tuossa on kynsi ja yksi tavu, jonka paino juuri jollekin oli ihan liikaa. Tunnen minä muitakin, kylkiluuni eivät riitä, vastaanottamaan solisevaa virtaa, keuhkoihini kuin vuoripuro niiden miesten karkeat sanat soljuvat, hukuttaisivat, jos minulla olisi niihin suhde. Katselen vain ulkopuolelta, ihmisten lauseita ja tekoja, tässä kaupungissa on tärkeää todistaa tapahtuvaa. Yritän venyttää itseni kaikkialle, iltaisin juosta katuja päästä päähän, minusta tippuu paloja, osoittamaan tätä ja tätä ja tätä, elämisen ihmettä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggers like this: